Love of my life

Moi taas!

Nyt tulee se postaus mitä olette varmaan kauan jo odottaneet :) Kerron mun ja Hannan tarinan :)

Suomen pyörätuolitanssiliitto järjesti pyörätuolitanssileirin Pajulahdessa syksyllä 2010. Hanna oli siellä myös ja sanottiin suurinpiirtein vaan moi ja kyseltiin nyt tällaisia yleisiä kysymyksiä mitä nyt kysytään kun tapaa vieraan ihmisen ensimmäistä kertaa, että mitä opiskelet ja mistä oot kotoisin ja tällaista. Ajattelin siinä kohtaa että Hanna vaikuttaa mukavalta ja sosiaaliselta, mutta siinä kohtaa ei herännyt mitään voimakkaampia tunteita.

Kuukausia meni ja sitten huomasin että oli tullut kaveripyyntö FB:ssä ja tunnistin tytön ja ajattelin: "Ai jaa, kiva että lisäsi mut kaveriks, uudet tuttavuudet on aina kivoja". Kävi ilmi että Hanna oli etsinyt mua Facesta jo jonkin aikaa, mut mulla on salainen profiili, mutta meillä oli joku yhteinen kaveri joten se löysi mut sen kautta. Hanna lisäsi mut fb-kaveriks huhtikuussa 2011. Ruvettiin puhumaan faces ja huomattiin molemmat, että meillä on paljon yhteistä ja alussa juteltiinkin paljon omista kokemuksistamme, koska meillä molemmilla on sama vamma, Hannalla tosin vähän lievempi.

Kuulostaa jännältä mutta uskalsin puhua Hannalle mistä vaan, eikä tullut sellainen fiilis että uskallanko nyt kysyä tai kertoo tätä juttuu. Eikä oo vieläkään tullu sellaista fiilistä koskaan Hannan kaa.

Juteltiin joka päivä ja melkein koko ajan joko facessa, mesessä tai Fringissä ja jossain vaiheessa huomasin että "hei, tää on kyl jotain muuta ku pelkkä kaverisuhde". Houkuttelin Hannan tanssileirille Porvooseen kesäkuussa 2011 ja siitä se sit lähti <3

Hanna tuli ensimmäistä kertaa meille yöksi elokuussa 2011, koska Helsingissä järjestettiin pyörätuolitanssileiri ja Hesaan on paljon lyhyempi matka Porvoosta kun Tampereelta.

Yksi jännä juttu meidän suhteessa on se että vasta sen jälkeen kun Hanna oli ollut meillä yötä niin ruvettiin puhumaan puhelimessa :D

Syyskuussa 2011 oli SM-kisat Pajulahdessa ja jotenkin se paikka sai ihan uuden merkityksen, koska sieltähän kaikki periaatteessa alkoi vaikka me ei tiedetty sitä. En osallistunut vielä tässä Hannan kanssa SM-kilpailuihin, koska oltiin tanssittu niin vähän yhdessä.

Päätettiin joulukuussa 2011 Hannan kanssa että osallistutaan Hollannin avoimiin pyörätuolitanssikilpailuihin, jotka järjestettiin maaliskuussa 2012. Päätös oli todella merkittävä ja rohkea, koska Hanna ei ollut tanssinut duo-tanssia melkein yhtään ja aikaa kisoihin oli noin 3 kuukautta. Siitä alkoikin intensiivinen treenaaminen ja tulosta syntyi aika huimaa tahtia. Välillä meinasi usko loppua, mutta toistemme ja valmentajiemme tuella löysimme uutta intoa ja voimaa.

Hollannin kisat oli kyllä yksi elämäni hienoimmista kokemuksista ja nostan hattua Hannalle että uskalsi lähteä mukaan maailman suurimpaan pyörätuolitanssikilpailuun kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen! Meidän tuloksemme oli 7. sija ja kuusi parasta paria pääsee finaaliin, joten todellakin onnistuttiin ja ylitimme itsemme, vaikka ensimmäinen fiilis oli pieni pettymys siitä että finaalipaikka jäi noin pienestä kiinni.

Viime vuoden Hollannin kisojen jälkeen olemme treenanneet säännöllisesti ja plakkarissa on tällä hetkellä yksi SM-kulta, Hollannista yksi pronssi sekä yksi 4. sija. Tuorein mitali on hopeinen tämän vuoden SM-kisoista, jotka järjestettiin viime viikonloppuna (22.9.) Lohjan Kisakalliossa.

Tanssiminen Hannan kanssa on helppoa, koska se tunnelataus ja fiilis tulee automaattisesti, eikä tarvitse esittää.

Vaikka joskus tulee erimielisyyksiä, niin olen huomannut että puhumalla kumppanilleen selviää mistä vaan.

Still going strong <3